Palveluihimme kuuluvat kappaletavarakuljetukset sekä sopimusajoina että yksittäisten toimeksiantojen puitteissa. Lisäksi tarjoamme asiakkaidemme tarpeisiin sovitettuja terminaalipalveluja omissa tiloissamme Jämsässä. Ammattilaisemme lähtevät liikkeelle Keski-Suomesta, mutta kuljetuksemme suuntautuvat myös kotimaan rajojen ulkopuolelle.
Kaikki kuljettajamme ovat alan kokeneita ammattilaisia ja kalustoomme kuuluu muun muassa jakeluautoja, täysperävaunuja ja erikoisajoneuvoja. Vaikka toimintamme on kansainvälistä, on paikallisuus meille tärkeää. Olemmekin asiakkaillemme läheltä löytyvä kuljetuskumppani, joka palvelee joustavasti ja nopeasti kaikenlaisissa tilanteissa.
Osaamisemme on yritysten, julkisen sektorin toimijoiden ja yksityisasiakkaiden käytettävissä. Kerromme mielellämme lisää palveluistamme ja etsimme sinun toimintaasi parhaiten tukevat kuljetus- ja terminaaliratkaisut!
Aloitimme kahdella jakeluautolla, mutta olemme vuosien varrella kasvaneet yhdeksi Jämsän seudun merkittävimmistä kuljetusyrityksistä!
Ajanmukainen, jatkuvasti päivittyvä ja säännöllisesti huollettu kuljetuskalustomme varmistaa onnistumisemme tien päällä!
PJ-Kiito Oy